salmelin_uusi
Brorin webinaari  

Bror Salmelin toimii Euroopan komissiossa DG CONNECTissa pääjohtajan neuvonantaja aiheena Innonovaatiojärjestelmät. Työtausta ennen Euroopan Komissiota Bror Salmelinilla on Tekesissä vuodesta 1984. Hän oli siellä informaatioteknologian osastolla. Sieltä Salmelin lähti Los Angelesin teollisuussihteeriksi vuoteen 1998 asti, jolloin muutti Euroopan Komissioon. Hän oli yksikönpäällikkönä eri tehtävissä, joista siirtyi neuvonantajaksi fokusoiden innovaatioprosesseihin ja -ympäristöihin. Salmelin on yksi globaalin teknologiayhteistyö IMS:n perustajista ja aloittanut myös European Network of Living Labs -toiminnan innovaatiopoliittisen instrumenttina EU:ssa. Työ on johtanut yhä vahvemmin avoimen innovaation suuntaan, josta yhdessä prof. Martin Curleyn kanssa he kehittivät Open Innovation 2.0 -paradigman, jonka teeman ympärillä he ovat järjestäneet useita kansainvalisesti erittäin korkeatasoisia tapahtumia. Myös vuosittaiset Innovation Luminary Award -palkinnot kuuluvat tähän järjestämäämme konferenssiin olennaisena osana.

AIHE: AVOIN INNOVAATIO LUO UUDEN INNOVAATIOAVARUUDEN – MAHDOLLISUUKSIA HYÖDYNNETTÄVÄKSI

Leave a Comment