toivanen
Heikin alustus ja työpaja -paketti  

Heikin webinaari  

TkT Heikki Toivanen valmistui Teknillisestä korkeakoulusta Otaniemestä diplomi-insinööriksi vuonna 1991. Työuransa hän aloitti olemalla mukana perustamassa Savcorin toimipistettä Tokioon Japaniin. Heikki siirtyi Valmetin palvelukseen 1997, jossa hän oli mukana rakentamassa globaalia vara- ja kulutusosaliiketoimintaa. Vuonna 2005 valmistui väitöskirja strategisesta pelistä ja logiikasta paperi- ja sellukoneteollisuudessa. Vuoden 2008 alusta Heikki siirtyi JAMK:n Tiimiakatemiaan tiimivalmentajaksi ja yliopettajaksi. Kaverijohtamisen visuaalinen innostuskirja valmistui 2013. Tiimiakatemia Globalin (Partus) toimitusjohtajaksi Heikki valittiin 2014.

AIHE: OTATKO PUNAISEN VAI SINISEN PILLERIN: JÄÄTKÖ TAYLORISTISEEN KOULUTUSTEHTAASEEN VAI OLETKO OPPIMISTEOLLISUUDEN VALLANKUMOUKSESSA MUKANA?